tiistai 6. maaliskuuta 2012

RUOTSIIN JA TAKAISIN – Ekskursio Tukholmaan

Osana liiketalouden toisen vuoden opintoja koko vuosikurssi nykäisi reput selkään, matkasi bussilla Suomen Turkuun ja heilahti vielä risteillen länsinaapuriimme Ruotsiin. Perinteikäs Ruotsin ekskursio vietettiin 7. – 10.2. Kokemukset, hienot muistot ja rattoisat illanvietot näyttelivät pääosaa matkalla, joka sujui (osittain vastoin odotuksiakin) oikein mallikkaasti!

Ekskursion tarkoitushan oli tutustua ruotsalaiseen businesskulttuuriin ja toimintatapoihin Tukholman kauniissa kaupungissa. Tätä varten kukin valmennusryhmä hankki itselleen yritysvierailukohteen, jossa käytiin kuuntelemassa presentaatioita ja kyselemässä kiperiä kysymyksiä. Lisäksi kukin valmennusryhmä vieraili yhteisissä kohteissa, kuten Suomen suurlähetystössä ja Stockholm Furniture & Light -messuilla.

Vapaan verkostoitumisen merkeissä vietetyn risteilyn jälkeen uljas laivamme telakoitui maihin jo hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Saatuaan tavarat hotellille, nälkäinen tradenomijoukko levisi jokaiseen ilmansuuntaan metsästämään lähintä McDonaldsia tai kahvilaa, joka voisi tyydyttää heidän aamuisen ruokahalunsa. Tässä vaiheessa ainakin allekirjoittanut sai ensikosketuksensa Tukholman julkisen liikenteen saloihin ja jälki oli sen mukaista. Sivistyneiden arvausten jälkeen nousimme pois metrosta vain muutamaa korttelia liian ajoissa määränpäästämme Sergelintorista ja saimme vielä heittää pienimuotoisen aamulenkin kuin ilmaiseksi!

Ruokapaikkaan kuitenkin päädyttiin ja aamupalojen jälkeen suunnistimme kohti Furniture & Light -messuja, jotka aukesivat jo yhdeksältä. Luonnollisesti ajattelimme, että näin varhain lähtiessä vältämme pahimmat ruuhkat, sillä ”eihän kukaan voi näin ajoissa messuille mennä”. Olimme yllättävän väärässä.

Messupaikalle saavuttiin ilman sen suurempia sekoiluja ja olin todella positiivisesti yllättynyt. Odotin IKEA showroom tyylistä ratkaisua, mutta sen sijaan valtavan Tukholman messukeskuksen oli täyttänyt tuhannet yritykset, joilla oli toinen toistaan komeampia standeja. Näytteilleasettajia oli laidasta laitaan kattaen niin sisustussuunnittelijat kuin puutarhatuolien valmistajat. Joka standilla oli toinen toistaan myynti-innokkaampaa henkilöä ja kaikkien vierailtujen yritysten kohdalla saatiin sellaiset palopuheet oman tuotteen hienoudesta, että ostopäätös oli kotiinkuljetusta vaille lähes valmis.

Messujen jälkeen siirryimme takaisin Tukholman keskustaan ihmettelemään Kulturhusetia. Kyseessä on Sergelintorilla sijaitseva massiivinen, monia palveluja tarjoava kulttuuri-ihme, johon saisi varmasti hukattua aikaa enemmän kuin olisi suotavaa. Tällä kertaa aika riitti vain pikaiseen kierrokseen, ja siihenkin hukkui tunti. Kulturhusetissa saattoi ihailla kirjaston mallia ja ehkäpä Tukholman keskustan huikeinta näköalaravintolaa sekä terassia. Kulturhuset teki ainakin allekirjoittaneeseen sellaisen vaikutuksen, että kun seuraavan kerran Tukholmaan saavun, se on vierailtavien kohteiden listalla kärkisijoilla.

Ensimmäisen päivän viimeinen virallinen etappi oli yritysvierailukohteemme Tallink Silja Line. Puitteet oli järjestetty hienosti yhdellä yrityksen hienoimmista risteilijöistä ja presentaation aikana oppi paljon uutta risteilykonsernin toiminnasta ja rakenteesta.

Loppuilta sujuikin kiertäessä Tukholman keskustaa myöhään iltaan asti ja laskemalla H&M-liikkeiden määrää (joita oli muuten TODELLA paljon). Seuraavaan aamuun herättiin kunnon yöunien jälkeen ja jahka runsas hotelliaamiainen saatiin ahdettua kitusiimme, oli jälleen aika suunnata kaupungille.

Ensimmäinen kohteemme tuona hienona päivänä oli Suomen suurlähetystö. Samoissa tiloissa toimii myös Suomalais-ruotsalainen kauppakamari, jolla oli myös oma puheenvuoronsa. Luentojen aikana saimme kuulla ja oppia paljon sekä Suomen ja Ruotsin välisistä suhteista, kaupankäynnistä ja diplomaattien tietoteknisistä taidoista. Samaisen vierailun aikana murenivat myös toimintaelokuvista tutut käsitykset aseistetuista vartijoista ja turvapaikkaa hakevista etsintäkuulutetuista, joita jahdataan helikopterein.

Ekskursiomme viimeisenä kohteena oli niin sanotusti ”monen mutkan takana” sijainnut IHM Business School. Lievien hankaluuksien jälkeen löysimme paikalle natiivien suotuisan avustuksen jälkeen ja keräännyimme kaikki ensimmäiseen luentosaliin. Ensimmäisenä silmään pisti pulpettien, jos niitä sellaisiksi voi kutsua, asettelu. Yhdessäkään luokassa, jossa vierailimme, ei ollut yksittäisiä pulpetteja eikä niitä ollut aseteltu riviin katsomaan samaan suuntaan. Työpisteet olivat suurempia kokonaisuuksia, joiden ääreen opiskelijat saattoivat kerääntyä kasvokkain. Ryhmätyöhengen luomista jo alusta asti? Bingo! Saimme ihastella koulun laatimaa markkinointivideota, joka sekin oli visuaalisesti hieno ja kun presentaatio alkoi rullata alla på svenska, saattoi pakoilevista katseista päätellä jonkinasteista kielimuurin nousemista.

Kaikki kuitenkin ymmärsivät asiat hienosti ja nokkelimmat osasivat esittää kysymyksiäkin, jonka jälkeen lähdimme kiertämään koulun tiloja. Päällimmäinen ajatus kierroksen aikana oli, että ”Miksi meidän koulussa ei ole tällaista?”. Ryhmätyötilat ja konferenssihuoneet oli kaikki sisustettu ja varusteltu hienosti lasiseinien taakse ja yleinen tunnelma koko rakennuksessa oli muutenkin viimeistelty ja siisti. Muutaman plagiointia helpottavan agenttikuvan jälkeen vierailumme oli lopussa ja katseet kääntyivät jälleen kohti laivaa ja tax freeta!

Taas yhden sumean risteilyn jälkeen matkamme lähestyikin jo loppuaan. Toinen toistaan kalpeampi tradenomiopiskelija laahusti bussin kyytiin ja saatoimme vihdoin startata kohti kotoista Mansesteria. Bussissa ehti maisemia ihaillessaan reflektoida edellisten päivien tapahtumia sen verran, että pystyn toteamaan ekskursion olleen menestys. Matkasta selvittiin ilman sen suurempia vahinkoja, vierailukohteet olivat mielenkiintoisia ja esitykset pääasiassa ammattimaisia ja koko projektin tarkoitus tuli täytettyä; en tiedä puhunko vain omasta puolestani, mutta opin Ruotsista näiden muutaman päivän aikana enemmän, kuin koskaan aiemmin.


Med vänlig hälsningar,

Anssi Kosonen