perjantai 13. marraskuuta 2009

Opiskelija-aktivismia

TAMKin ympäristö tarjoaa liiketaloudenkin opiskelijalle monia eri tahoja lähteä mukaan opiskelija-aktiiviksi. Olen itse mukana Tampereen Tradenomiopiskelijat ry:n eli TTO:n (ent. Tampereen kauppaopiskelijat ry eli TKO) hallituksessa tiedottajana, liiketalouden ja IB-koulutusohjelman neuvottelukunnassa sekä opiskelijakunta Tamkon valtuustossa. Lisäksi olen mukana työstämässä opiskelijakunnan Pulssi-lehteä. Kaikki nämä ovat tuoneet muassaan erinomaisia kokemuksia sekä uusia tuttavuuksia.

Tampereen Tradenomiopiskelijat ry


TTO ry on Tampereen ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijoiden ainejärjestö ja Tradenomiopiskelijaliitto TROL:n paikallinen edustaja. Yhdistys järjestää vuosittain ekskursioita, kulttuuri- ja viihdetapahtumia sekä kaikenlaista muuta aktiviteettia tradenomiopiskelijoille.

TTO ry tarjoaa mahtavia mahdollisuuksia opiskelija-aktiivielämään. Kiinnostuneet voivat pyrkiä hallitukseen tai toimia hallituksen ulkopuolisina aktiiveina. Seuraavan vuoden hallitus valitaan tiistaina 17.11.2009 pidettävässä yleiskokouksessa ja tämä on hyvä sauma päästä mukaan meininkeihin.

Opiskelijakunnan valtuusto



Uuden opiskelijakunnan valtuusto valittiin hiljattain ja valtuustoon on mahdollisuus hakea mukaan vaalien kautta vuosittain. Valtuustokin elänee muutoksen aikakautta yhdistymisen myötä, mutta oma valtuustokauteni on ollut silmiä avaava. Valtuuston kokouksissa pääsee näkemään etenkin opiskelijakunnan toimintaa pintaa syvemmältä.

Valtuusto valitsee myös opiskelijakunnan hallituksen, jossa on niin ikään työnsarkaa opiskelija-aktiiveille. Samoin työnsarkaa on monissa erilaisissa työryhmissä ja neuvottelukunnissa, jollainen on myös liiketalouden ja IB:n neuvottelukunta. Muutoksen tuulet voivat kuitenkin vaikuttaa myös näihin. Itse lähdin mukaan neuvottelukuntatoimintaan, kun opiskelijakunnan hallitus haki tehtävään kiinnostuneita. Neuvottelukuntatoiminta on ollut myös todella ajatuksia avartavaa; neuvottelukunta muodostuu itseni ja TAMKin edustajien lisäksi pirkanmaalaisen liike-elämän isoista vaikuttajista; yleensä eri yritysten toimitusjohtajista.

Rohkaisen kaikkia uusia kokemuksia ja tuttavuuksia halajavia kartoittamaan rohkeasti eri mahdollisuuksia olla mukana opiskelijatoiminnassa. Myös erilaisiin ilmeneviin mahdollisuuksiin kannattaa tarttua rohkeasti; näissä hommissa ei voi hävitä mitään!