tiistai 14. huhtikuuta 2009

ReLife Itävaltaa valloittamassa

Salzburgin-harjoitusyritysmessut olivat tiimillemme oiva kokemus ja haaste. Onneksi ReLife osallistui myös Tampereen-messuille, joten olimme saaneet sieltä jo muutamia näppäriä käytännön vinkkejä ja hyvää kokemuspohjaa ulkomaanmessuja varten. Kaksien messujärjestelyiden organisoimisessa ja toteuttamisessa olikin sitten jo mukavasti tekemistä, mutta selvisimme lopulta kunnialla kahdesta erikokoisesta ständistäkin sekä matkasta Salzburgiin.

Salzburg laittoi harjoitusyritysmessut aivan uuteen perspektiiviin, kun oli nähnyt aiemmin alle 30 yrityksen messut Tampereella: monta messuhallillista harjoitusyrityksiä levittäytyi värikkäänä ja äänekkäänä joka suuntaan, minne menikin. Monenlaisia yrityksiä, täysin toisistaan poikkeavia tyylejä, yksinkertaista, röyhelöistä, lukuisia kieliä, puheensorinaa, ilmapalloja… Tunnelma oli aluksi häkellyttävä. Ärsykkeitä oli aivan liikaa yhdelle vilkaisulle.



Susanna ja Ida ReLifen ständillä.

Kun tunnelmaan tottui, oli aloitettava virrassa luoviminen. Alku aina hankalaa, niin sanotaan, mutta nopeasti olimme jo kalastelemassa asiakkaita osastollemme. Olimme panostaneet aktiiviseen palveluun, ja totisesti saimme paiskia töitä sekä osastollamme että sen ulkopuolella. Aluksi oli ehkä vähän jännittävää ottaa kontaktia asiakkaisiin englanniksi, kun varsinaista harjoitusta englanninkielisestä myyntitilanteesta ei ollut ollut aikaisemmin, mutta itsevarmuus ja luottamus omaan kielitaitoon kasvoivat jokaisen kontaktin myötä. Kyllä suomalainen voi olla ylpeä kielitaidostaan, vaikka kaikki artikkelit ja prepositiot eivät aina aivan kohdalleen napsahtaisikaan. Monien kielitaito oli selvästi heikommissa kantimissa, mikä oli hyvin valitettavaa, sillä se osittain hankaloitti myös kaupantekoa. Tosin tulipahan sitä myös itse kirottua, ettei ollut koskaan tullut luettua edes saksan alkeita: saksankielisessä maassa niistä olisi ollut todella paljon hyötyä niin messuilla kuin vapaa-ajallakin.

Messut itsessään olivat meille melko yllätyksettömät. Muutamia alun kommelluksia lukuun ottamatta messut sujuivat ReLifen osalta tasaisesti. Oli ilo seurata, miten tiimi toimi sulavasti ja pysyi aikataulussa. Tämä säästi projektipäällikön varmasti monilta rytmihäiriöiltä. Hieman tietenkin harmitti, että päivisin näimme toisiamme varsin harvoin hyvin tehtyjen työvuorojen vuoksi: kun toinen ryhmä oli pestissään messuilla, toinen porukkaa vietti vapaa-aikaa kaupungilla. Onneksi iltaisin törmäsimme aina hotellilla sen verran, että ehdimme purkaa päivän tapahtumat päällisin puolin ja toimittaa tavaroita ryhmältä toiselle ständille vietäväksi. Tuntui, että Itävallan kamaralla tiimimme jäsenten luottamus toisiinsa joutui käytännön testin eteen, kun oli luotettava jokaisen tekevän osansa eikä kukaan voinut olla koko aikaa vahtimassa, miten asiat hoituivat. Tässä ei kyllä mitään ongelmia ilmennyt emmekä sellaisia odottaneetkaan kohtaavamme. ReLife luisti kuin rasvattu. Jokainen tunsi vastuunsa ja kantoi sen kunnialla.

Messuilla pääsimme hienosti tavoitteisiimme. Myyntitavoitteemme lisäksi saavutimme varmasti kaikkien henkilökohtaiset tavoitteet. Jokainen rohkaistui käyttämään kielitaitoaan ja oppi jotain uutta vieraista kulttuureista. Oli ennen kaikkea mukavaa päästä haistelemaan kansainvälisiä tuulia koulun seinien ulkopuolelle. Tuli tavattua paljon erilaisia ihmisiä ja törmättyä vaihteleviin mielikuviin Suomesta: jotkut pitivät Suomea hyvin eksoottisena maana, saattoivat nauraa kuullessaan meidän olevan suomalaisia tai tulivat kertomaan haikeana kokemuksiaan vaihtovuodestaan Suomessa. Lisäksi oli hieno huomata, miten hyvin TAMKin harjoitusyritykset pitivät yhtä. Kukaan tuskin voi sanoa, etteikö meillä olisi ollut aivan loistava yhteishenki käytävällämme!

Messujen ulkopuolella tietenkin sattui ja tapahtui, kun otimme kosketusta Alppien juurella uinuvaan kaupunkiin. Täysin saksankielisessä ympäristössä selviytyminen saksaa taitamattomana oli mielenkiintoista. Messuvuoron jälkeen ReLifen nuoret naiset lähtivät vinguttamaan muovirahaa ja rentoutumaan rankan urakan päätteeksi. Löysimme raskaiden pilvien alta varsin viehättävän pikkukaupungin. Etenkin vanhakaupunki oli tutkimisen arvoinen paikka sokkeloisine kujineen, pienine puoteineen ja viehättävine ravintoloineen. Jos kiireisen shoppaamisen lomassa malttoi rauhoittua, saattoi tutustua muun muassa Mozartin synnyintaloon tai illallisella ihastella kamariorkesterin tulkintoja Mozartin oopperoista barokkisalin kattofreskojen alla. Iltaa vietettiin myös hotellilla, ja etenkin viimeisenä iltana tunnelma oli varsin railakasta aina aamuun asti: kun ensimmäisen ryhmän oli jo aika kömpiä aikaistetulle aamupalalle, viimeiset juhlijat olivat vielä täydessä menossa.

Uskon, että matka oli kaikille todellinen seikkailu. Ainakin hotellilla tapahtui kaikenlaista jännittävää, mitä meidän puolestamme ei välttämättä olisi tarvinnut tapahtua: turhaa jännitysarvoa muutenkin jännittävälle matkalle 90 opiskelijan kanssa. Valmentajien hyvässä huomassa selvisimme kuitenkin ehjin nahoin ja yhtenä kappaleena takaisin Suomeen ja sulostuttamaan TAMKin B-talon käytäviä vielä loppukevääksi ennen kesälomaa. Meistä harva varmaan unohtaa tätä reissua.


Teksti: Ida Perälä, ReLife