tiistai 26. helmikuuta 2008

Liiketalouden opiskelijat messumatkalle Prahaan

Tampereen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden liiketalouden opiskelijat osallistuvat kansainvälisille harjoitusyritysmessuille Prahassa 12.–14. maaliskuuta 2008. Yhteensä messuilla esittäytyy yli 200 harjoitusyritystä ympäri Eurooppaa. Tampereen ammattikorkeakoulu on mukana 95 opiskelijan voimin 12 eri messuosastolla, joten TAMK saa runsaasti näkyvyyttä. Lisäksi messuille osallistuu kahdeksan henkilökunnan jäsentä.

”Messut ovat tärkeä osa opiskelijoiden harjoitusyritystoimintaa ja kansainvälistymistä”, kertoo ensimmäisen vuoden opiskelijoiden valmennuksesta vastaava lehtori Milja Valtonen Tampereen ammattikorkeakoulusta. ”Messuille osallistuminen tarjoaa opiskelijoille erinomaisen tilaisuuden kansainvälisen kokemuksen hankkimiseen sekä messutoimintaan tutustumiseen”, jatkaa Valtonen.

Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan liiketalouden opiskelijat suunnittelevat ja perustavat simuloidun yrityksen, jossa toimitaan kuten oikeassa yrityksessä, ainoastaan raha ja tavara eivät liiku. Opiskelijoiden apuna koko toimintavuoden ajan ovat valmentajat ja virtuaalinen oppimisympäristö. Jokaisella harjoitusyrityksellä on oma pirkanmaalainen kummiyrityksensä, jonka toimiala antaa suuntaviivoja opiskelijoiden yritykselle ja jonka yhteyshenkilö toimii opiskelijoiden tukena.

”Harjoitusyritykset ovat olleet erinomainen tapa oppia toimimaan tiimissä sekä tutustua käytännönläheisesti yritystoiminnan arkeen”, kommentoi ensimmäisen vuoden opiskelija Ari Nupponen harjoitusyritys TamLuxista.

Kuvassa harjoitusyritykset SiiO ja Primaflora Helsingin harjoitusyritysmessuilla 6.2.2008